Archive

Archive for maaliskuu 2012

Näytteidenottomatka Levänluhdan lähistölle

maaliskuu 28, 2012 1 kommentti

Hei,

Levänluhta on Pohjanmaalla Isossakyrössä sijaitseva rautakautinen vesikalmisto. Paikalla on lähde, josta on löytynyt lähes sadan ihmisen luita, eläinten luita ja esineitä. Kohteesta on esitetty monia tulkintoja, joita ovat mm. uhripaikka, joukkohauta sekä naisten ja lasten hautauspaikka. Vaikka kohdetta onkin jo tutkittu pitkään, niin sen perimmäisestä luonteesta ei ole vielä päästy selvyyteen. Eläin- ja ihmisluista tehtyjen radiohiiliajoitusten mukaan kohde ajoittuu merovingiajalle, noin 600-650 jaa. ja esinetyypit ovat 400-700 luvuilta jaa. (Wessman et al. 2012 ja tarkemmin Wessman 2009) Levänluhdasta on tehty myös televisiodokumentti, jonka ansiosta se ollut tullut paremmin tunnetuksi.

Levänluhdan uusiin tutkimuksiin on saatu kolmen vuoden tutkimusapuraha. Monitieteisessä projektissa tullaan tekemään erinäisiä analyysejä, joilla selvitetään kohteen käyttöikää, ihmisten ruokavaliota, haudattujen perimää jne. Esineistöä analysoidaan uudelleen ja kohteen läheltä inventoidaan arkeologisia kohteita. (Wessman et al. 2012)

Projektissa on tarkoituksena myös selvittää kohteen ympäristö- ja viljelyhistoriaa. Näiden selvittämiseksi tullaan tekemään siitepöly- ja makrofossiilianalyysejä. Teija Aleniuksen vastuulla ovat siitepölytutkimukset ja itse olen vastuusssa makrofossiilianalyyseistä.

Aivan Levänluhdan vieressä ei ole sopivaa järveä tai lampea siitepölynäytteen ottamista varten, joten valitsimme kolme otollisinta lampea kohteen lähistöltä. Ne sijaitsevat noin puolentoista kilometrin säteellä lähteestä. Minä, Teija Alenius ja osteologi Kristiina Mannermaa lähdimme jo edellisenä päivänä, jotta ehtisimme hyvin ottaa näytteet kaikista lammista ja yövyimme mukavassa bead & breakfast-paikassa Seinäjoella.

Aamulla ajoimme ensimmäisen lammen luo, jossa heti huomasimme, ettemme tarvitsisi ahkiota, koska lunta oli enää niin vähän ja lampi mäen päällä. Otimme jääkairan, suokairan ja muut varusteet mukaan ja lähdimme lampea kohti. Se löytyi helposti, vaikka kastelinkin toisen jalkani melkein heti. Arvasin että oli huono idea ottaa vaelluskengät, mutta toisaalta saappaissa oli reikä, joten eivät nekään kovin hyvät olisi olleet.

Lampi oli melko pieni. Kairauksen perusteella jäätä oli melko paksusti, joten sillä uskalsi kävellä. Teimme kairalla muutaman reiän jäähän, josta mittasimme veden syvyyden, joka vaihteli vähän yli metrin ja 30 cm välillä. Sitten otimme suorakairalla sedimenttiä lammen pohjasta. Ikäväksemme saimme huomata, että pohjalla oli ainoastaan n. 5 cm savea. Näytteeseen olisi tarvinnut ainakin metrin järvisedimenttiä, joten jouduimme lähtemään tyhjin käsin.

Kairausta ensimmäisellä lammella.

Ajoimme seuraavaan paikkaan, jossa Teija kävi haastattelemassa paikallista miestä, joka oli lammen lähellä töissä. Häneltä saimme kuulla, että lampi oli ruopattu noin 10 vuotta sitten eli siitäkään ei ollut hyötyä. Kolmannen lammen kohdalla kävi samalla tavalla, joten emme sitten saaneet yhtään näytettä lammista. Alueella on todella vähän järviä, joten pieniä lampia ruopataan soistumisen estämiseksi.

Kairausta suokairalla.

Kun kerran olimme lähistöllä eikä meillä enää ollut muuta tekemistä, niin päätimme käydä katsomassa Levänluhtaa. Kävimme ensin juttelemassa maanomistajan kanssa, joka asuu aivan lähteen vieressä. Hän tulikin mukaan katsomaan kohdetta. Hän kertoi paljon Aarni Erä-Eskon kaivauksista 1980-luvulla, joille hän oli myös osallistunut. Lisäksi hän kertoi, että lähteen lähteen ojassa oli aiemmin kasvanut lummetta ja että saven alta kaivettaessa löytyy kotiloita noin 1,5 metrin syvyydestä, jolloin paikka on ilmeisesti ollut merta.

Levänluhdan muinaisjäännösalue. Puut ovat myöhemmin istutettuja ja niiden juurella on tällä hetkellä kaksi lähdettä.

Paikka oli kaiken kaikkiaan vaikuttava, vaikka olikin vähän vaikea saada kuvaa miltä se on näyttänyt rautakaudella ja kuinka laajoja kaivauksia paikalla on järjestetty. Hetken vielä katselimme paikkaa ja sitten pakkasimme tavarat ja matkasimme Seinäjoen pitsapaikan kautta Helsinkiin. Vaikka emme saaneetkaan näytteitä tällä kertaa otettua, niin pidimme reissua onnistuneena. Oli valaisevaa nähdä kohde ja saimme uusia ajatuksia siitä mistä voimme mahdollisesti ottaa näytteitä tulevaisuudessa.

Toinen lähde lähempää. Maaperä on ilmeisesti hyvin rautapitoista ja siksi vesi on niin punaista.

-Santeri

Lähteet:

Wessman, Anna, Kristiina Mannermaa & Tarja Sundell. 2012. Kolmivuotinen tutkimusrahoitus Isonkyrön Levänluhdan rautakautista vesikalmistoa tutkivalle monitieteiselle projektille. Muinaistutkija 1/2012, 69-71.

Wessman, Anna 2009. Levänluhta – a place of punisment, sacrifice or just a common cemetery? Fennoscandia archaeologica. XXVI: 47-71.

Kulinaristinen klubi

maaliskuu 24, 2012 2 kommenttia

Hei,

Kulinaristinen klubi kokoontui eilen 23. maaliskuuta, kyseessä on jo neljäs kerta, joten asiaa voidaan pitää perinteenä. Olemme Markon ja Villen kanssa tehneet aina kolmen ruokalajin illallisen, johon kuuluu alkupala, pääruoka ja jälkiruoka. Kokoontumispaikka kiertää, joten fasiliteetit varioivat.

Ensimmäinen kerta oli luonani viime syksynä. Silloin ruokalajeina olivat Villen tomaattikeitto, minun suppilovahverorisotto ja Markon Brownie. Tomaattikeitto oli soseutettu ja Brownien kanssa oli jäätelöä ja kahvia. Ruuat olivat tosi hyviä, mutta ongelmana oli niitä tuli syötyä aivan liikaa ja liikkuminen oli tosi vaikeaa sen jälkeen. Ville otti vielä lisää Brownieta.

Kahvia, brownie ja jäätelöä.

Toinen kerta oli Villen luona. Silloin Marko teki alkupalaksi Bruschetan, jossa päällä oli hyvää juttua, muistaakseni valkosipulia ja tomaattia ja kait jotain yrttiä. Ville teki savulohinokkospastaa. Pasta oli itse rullattua hienolla pastakoneella ja nokkoset mökiltä kerättyjä. Itse tein jälkiruuaksi rahka á la maman, eli kermaa, rahkaa ja pakastemarjoja. Kaikenkaikkiaan onnistuneet ruuat ja olimme oppineet hieman jo pienentämään annoskokoja.

Viinikin oli hyvää.

Kolmas kerta eli tradition alku oli Markon luona. Siellä on pieni keittokomero, joten ruokia kannattaa vähän valmistella etukäteen (jota en tietenkään tehnyt, vaan tavalliseen tapaan etsin jonkun reseptin viimeisenä päivänä). Aloitin mädillä täytetyllä munarullalla. Reseptin katsoin Likivihreät -keittokirjasta. Vaikka ruoka kuulostaakin vähän omituiselta, niin siitä tuli hyvä ja se sopi runsaudeltaan ja kuohkeudeltaan hyvin alkupalaksi. Pääruokana oli Markon ricotta-pinaattitortelliinia salvia-voikastikkeessa. Tortelliini oli myös oikein hyvä ja visuaalisesti mukava elämys oli syödä suurta ricottaa ja pinaattia sisäänsä saanutta pastanyyttiä. En ollut itse aiemmin syönyt tämänkaltaista suurta pastanyyttiä. Ville toi jälkiruuaksi eri lailla valmistettuja taateleita, jotka olivat jostain Lähi-idästä peräisin. Taateleiden kanssa oli kardemummakahvia viskin kanssa, jossa Ville onnistui hyvin vaikkei olekaan mikään vannoutunut kaffeplörön vetäjä. Kaikenkaikkiaan taas onnistunut illallinen.

Mädillä täytetty munarulla.

Viimeisimmän kerran olimme uudestaan luonani syklin alkaessa taas alusta. En ollut oikein orientoinut kovin hyvin koko hommaan, mutta lopulta sain kasattua itseni ja etsin Hesarin nettisivuilta ranskalaistyylisen lohikeiton ohjeen. Lähivalintatalossa, jonka foursquare mayor olen (ja varmaan voisin vaatia vähän parempaa valikoimaa, toimivaa pullonpalautusautomaattia ja halvempia hintoja), ei tietenkään löytynyt fenkolia, lohi oli pakastekuutioita eikä kalafondiakaan löytynyt ja kaikenlisäksi jouduin ottamaan käyttöön seinään teippaamani varasetelit. Onneksi Marko pystyi tuomaan tavarat.

Olin jo edellisenä päivänä innostunut blenderistä, jolla voi tehdä myös drinkkejä. Ei siis pelkkiä smoothieita. Marko laittoi alkudrinkkiin kaksi appelsiinia, joista on leikattu valkoisen osat pois, vähän jäistä omenasosetta, jäitä ja Stolishnayaa. Raikas drinksu tuli. Ville innostui dj-mikseristäni, jolla sitten kaikki vähän yrittivät beat-miksata. Ei ihan biitit osuneet kohdilleen, mutta hauskaa oli.

Villen alkuruoka oli toast skagen, joka oli tosi hyvä, joskin se vähän kaipasi sitruunaa. Skagen sopii Villelle hyvin, koska hän on porukan kovin purjehtija ja voi käyttää purjehduskenkiä vaikuttamalta snobilta.

Ville viimeistelee toast skageneita.

Kalakeitto tosiaan oli suoraan reseptistä, enkä oikeastaan edes maistanut sitä tehdessäni, mutta hyvää siitä silti tuli. Lohikeitto oli aika eri makuinen kuin perinteinen suomalainen lohikeitto. Siinä on aika paljon hapokkuutta ja makeutta, verrattuna rustiseen ja kermaiseen kotimaiseen.

Lohikeiton misailua.

Jälkkäriksi oli Markon amerikkalaiset pannukakut karpaloilla ja kinuskilla. Marko teki kinuskin itse ja paistoi pannukakut, joista tuli pieniä, mutta vähän isompia kuin lättypannulätyt. Amerikkalaiset kyllä varmaan syövät isompia tai ehkä sitten enemmän. Maku oli oikein hyvä ja pleittaus kanssa hieno, vaikka ehkä lätyt olisivat voineet olla vähän pienempiä, jolloin annos olisi ollut hieman elegantimpi. Sofistikoituneessa ruokapöytäkeskustelussamme emme oikein päässeet selvyyteen mikä on toffeen ja kinuskin ero. Onko kyse vain kiinteysasteesta vai jostain muusta? Ruotsissa puhutaan kinuskista kolasååssina, englanniksi on ainakin fudge, joka siis voisi olla toffeeta. En muista enää edes mikä kinuski oli englanniksi.

Lautaset olivat kyllä vähän liian tummia.

Siinä ensimmäiset tapaamiset. Kommentteihin voi kyllä tehdä ehdotuksia tulevia kertoja varten tai pyytää reseptejä, joita sitten voidaan ehkä tänne laittaa. Tuleviksi teemoiksi olemme vähän miettiin Top Chef -teemaa, jossa pitäisi tehdä joku ohjelmassa tehty ruoka ja joku sitten arvostelisi aterian. Sarjassahan hienoa oli kun Välimäki oli heittämässä annoksia lautasineen roskiin.

-Santeri

Lisää kylvöjä ja asiaa koiruohosta

maaliskuu 22, 2012 Jätä kommentti

Hei,

Karoliina oli liittänyt minut Hyötykasviyhdistykseen. Sieltä hän sai seuraavien kasvien siemeniä:

Koiruoho/mali (Artemisia absinthium)

Basilika ’Genovese compact’ (Ocimum basilicum)

Harjaneilikka ’Auricula-Eyed Mix’ (Dianthus barbatus)

Istutimme nämä tiistaina eli 20. maaliskuuta. Näistä basilikaa voi käyttää mausteena ja harjaneilikka on koristekasvi.

Tänään, 22. maaliskuuta, tilanne on suunilleen sama kuin viime kirjoituskerralla. Janne kommentoi Facebookissa: ”Kannatta laittaa jokin apulamppu näin varhaiselle keväälle, muuten voi tulla pitkiä laihoja ituja.” Tuo varmasti pitääkin paikkaansa olen nyt pitänytkin pöytälamppua kasvien valona. Koitan nyt vielä hommata toisen pöytälampun, johon voisi sitten ostaa kasvilampun (tai siis polttimon). Siitä tulisi varmastikin paremman väristä valoa kuin tavallisesta loisteputkesta. Sitten olen öisin pitänyt muoveja kasvien päällä, joka on vähentänyt kastelutarvetta paljon.

Koiruohosta

Koiruoho eli mali (Artemisia absinthium L.) on vanha ja tunnettu kasvi ja sitä on käytetty erittäin paljon erilaisiin lääkitsemis- ja noituustarkoituksiin. Siitä löytyy paljon tietoa ja perustan tämän pienen ja ei mitenkään tarkasti tutkitun esityksen seuraaviin lähteisiin: Cantell & Saarnio 1936, Häkkinen & Lempiäinen 2007, Tunón 2005, Medieval food traditions in Northern Europe 2007 ja Talve 1990.

Kasvin nimestä absinthium tulee mieleen ensimmäisenä Absintti-viina, jota on valmistettu koiruohosta etenkin 1800-luvulla. Absintti kiellettiin Sveitsissä 1907, Yhdysvalloissa 1912 ja Ranskassa 1915 myrkyllisyyden ja riippuvuutta aiheuttavien ominaisuuksien johdosta. Kielto on nykyään poistunut tietyissä maissa ja Ruotsissa kasvista on valmistettu Bäska droppar (koiruoho tai karvaat tipat) -viinaa. Vincent van Goghin psykoottinen käyttäyminen on voinut johtua absinttiriippuvuudesta.

Mali kuuluu marunoiden sukuun, jonka nimi Artemisia on johdannainen Artemiksesta eli Dianasta, joka on neitosten tai metsästyksen suojelijatar. Mali on läheistä sukua pujolle (Artemisia vulgaris). Mali oli pyhitetty muinaisessa Egyptissä Isikselle, joka oli taikuuden jumalatar. Katolisena aikana Artemiksesta tuli noitien jumalatar. Absinthium taas on roomalaisten käyttämä nimi sanasta apinthion, joka on kreikkaa ja tarkoittaa juotavaksi kelpaamatonta. Suomalainen nimi koiruoho (myös coyråho, coijroho ja coiroho) juontuu siitä että malinoksia on pidetty pystyssä jyvälaareissa karkoittamassa koita. Toisaalta ihmisten sairauksien selityksinä on voinut olla perinteisesti koi tai mato, jotka ovat aiheuttaneet mm. hammas-, iho- tai naisten rintatauteja. Nämä eivät siis välttämättä sananmukaisesti tarkoita koita tai matoa, mutta ne on voitu kansanuskossa yhdistää toisiinsa. Samoin ruotsista lainattu mali eli malört viittaa koiden (mal) ja muiden syöpäläisten karkoitukseen. Saksaksi kasvia kutsutaan Wermutiksi, joka tulee matoa tarkoittavasta sanasta vermis. Marunaviinan ansioista rihmamato saadaan rauhoittumaan hetkeksi, jolloin saadaan selville johtuvatko vaivat siitä vai jostain muusta.

Malin lääkinnällinen käyttö on erittäin moninaista. Malissa on runsaasti eteeristä öljyä ja muita vaikuttavia karvasaineita ja happoja. Ulkoisesti sitä on käytetty kivun lievitykseen ruhjeissa, reumatismissa ja hermosäryssä. Rohdoksena on käytetty kukkivia ohuita varren haaroja nimellä Herba absinthii, joka kiihottaa pieninä annoksina ruokahalua, mutta suurina annoksina aiheuttaa päänsärkyä, huumausta, mahakipuja, pahoinvointia ja ylenantoa.

Paradoksaalisesti kasvia on voitu käyttää lisäämään hedelmällisyyttä, mutta sen avulla toisaalta voitu myös aiheuttaa keskenmeno. Pahimmillaan se voi johtaa ensin kouristuksiin, sitten lamaantumiseen ja kuolemaan tajuttomassa tilassa. Kasvi voi aiheuttaa pitkällisiä myrkytyksiä kaatumataudin eli epilepsian muodossa.

Kasvia voidaan myös käyttää horkan, keltataudin ja keripukin lääkkeenä. Tyynyyn pantuna kuivattu kasvi vaikuttanee unettavasti. Väkevää malikeitettä on voitu käyttää luteitten hävittämiseen. Siemenistä on saatu persialaista hyönteispulveria, jota kuitenkin ainakin wikipedian mukaan tehty muista(kin) kasveista.

Ruotsissa malia on käytetty myös närästykseen, vilustumiseen, yskään ja hinkuyskään. Siellä malia on käytetty myös täiden, kirppujen ja luteiden karkoittamiseen.

Suomessa kasvia on ilmeisesti käytetty vähintään keskiajalta lähtien. Sen on mainittu Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa vuodelta 1555 ja Naantalin luostarin yrttikirjassa 1400-luvulta. Kasvin siemeniä on löydetty arkeologisten kaivausten yhteydessä ainakin Ruotsista 1400/1500 -luvuilta ja 1600-luvulta Etelä-Saksasta. Kasvin siemenet ovat hyvin pienet ja hauraat, joten luulen etteivät ne ainakaan säily hiiltyneitä kovinkaan hyvin ja niitä voi olla vaikea löytää hiiltymättöminä.

Näiden ennakkotietojen perusteella odotankin innolla koska malit itävät ja kasvavat. Olen aiemmin maustanut viinaa mökin hiekkarannalla kasvaneella maarianheinällä (Hierochloë odorata), josta tulikin vähän liian hyvän makuista. Saa nähdä uskaltaako malilla maustaa ja miten siinä sitten käy.

Lähteet:

Sulo Cantell ja Väinö Saarnio (1936). Suomen myrkylliset ja lääkekasvit – Niiden vaikuttavat aineet, vaikutukset elimistöön, lääkkeinä käyttö sekä rohdoksiksi keräily ja viljely.

Kaisa Häkkinen ja Terttu Lempiäinen (2007). Agricolan yrtit. Mikael Agricolan Rucouskirian terveyttä tuovat kasvit, niiden esiintyminen ja käyttö 1500-luvulla.

Medieval food traditions in Norhern Europe. Toim. Sabine Karg. (2007)

Ilmar Talve (1990). Suomen kansankulttuuri.

Håkan Tunón (2005). Malört. Teoksessa Människan och floran. Etnobiologi i Sverige 2.

Kategoriat:Arkeologia, Kasvit Avainsanat: , , ,

Persilja itää

maaliskuu 20, 2012 Jätä kommentti

Hei taas!

16. maaliskuuta lähdin Tampereelle käymään ja jätin kasvit oman onnensa varaan muovipussien alle. Laitoin muovipusseihin vähän reikiä etteivät kasvit homehtuisi liikaa. Niin on vähän päässyt käymään krassin kanssa, jota en ollut saanut aikaiseksi leikata vaikka sitä ehdotettiinkin kommenteissa. Pitää vielä tehdä hyvät voileivät joissa on krassia ja laittaa kuvat tänne.

19. maaliskuuta tulin takaisin matkalta. Kasvit olivat pysyneet hyvin kosteina ja paprikat olivat lähteneet kasvamaan paremmin. Kiva yllätys oli että persilja oli itänyt poissaollessani ihan kunnolla. Yhdessä rosmariinissa näkyy vähän kasvun merkkejä, mutta ei siihen kyllä kunnon sirkkalehtiä ole kasvanut.

Tässä pari kuvaa tämän päiväisestä tilanteesta (20. maaliskuuta). Istutuksesta on nyt 14 päivää.

Munakennojen tilanne. Edestä taaksepäin tomaatti, basilika, timjami ja iisoppi.

Maitopurkkien tilanne. Ylin rivi: revonhännät. Keskirivi: paprika. Alhaalla vasemmalla: persilja. Alhaalla oikealla: rosmariini.

Basilikan sirkkalehdet.

Paprikan sirkkalehdet.

Persiljan sirkkalehdet.

Tässä taas vähän kuvia sirkkalehdistä. Basilika kuuluu iisopin ja timjamin tavoin huulikukkaiskasveihin (Lamiaceae) ja sirkkalehdet näyttävät samanlaisilta. Tomaatti ja paprika ovat molemmat koisokasveja (Solanaceae) ja niiden sirkkalehdet ovat myöskin samannäköisiä ja molemmat ovat pienen valkoisen karvan peitossa. Persilja kuuluu sarjakukkaiskasveihin (Apiaceae), joten sen tai revonhännän, joka kuuluu revonhäntäkasveihin (Amaranthaceae), sirkkalehtiä ei voi verrata saman heimon kasvin sirkkalehtiin. Rosmariini kuuluu huulikukkaiskasveihin, joten sillä pitäisi olla tämän mukaan samanlaiset sirkkalehdet kuin basilikalla, iisopilla ja timjamilla. Saa nähdä.

Väitöskirjan tutkimussuunnitelma

maaliskuu 16, 2012 Jätä kommentti

Hei,

Esittelin eilen tutkimussuunitelmani jatkotutkimusseminaarissa. Yleisön pyynnöstä laitan sen nyt tänne nähtäväksi ja kommentoitavaksi. Työ vielä varsin alkuvaiheissa, vaikka olenkin lukenut yhtä sun toista aiheeseen liittyvää. Työ saattaa vaikuttaa suurelta, mutta toisaalta keskiaika on Suomessa melko lyhyt aika (1150/1300-1500), eikä keskiaikaisia arkeologisia tutkimuksia ole vielä maassa suoritettu kohtuuttoman paljon.

Keskiajan valitsin tutkimuskohteeksi makrofossiilimateriaalin runsauden vuoksi. Esihistoria (jota nyt keskiaikakin tietyssä mielessä on) on kuitenkin kiinnostanut alkujaan enemmän, mutta keskiajan kiinnostus on herännyt työskenneltyäni keskiaikaisen materiaalin parissa ja kirjoitettuani näistä tutkimuksista. Keskiajan tutkimuksessa on kiinnostavaa ensinnäkin aikakausi sinänsä, jolloin tapahtuu suuria muutoksia niin kaupankäynnissä kuin maanviljelyksessäkin. Elintarvikkeita kuljetetaan enemmän paikasta toiseen kuin rautakaudella, joka näkyy ainakin eksottisten kasvien makrofosiililöytöinä. Maanviljelyksessä aletaan käyttää enemmän rautaisia esineitä muuttaen viljelysmenetelmät tehokkaammiksi. Lisäksi keskushallinnon rooli tulee merkittävämmäksi, linnoja ja luostareita rakennetaan ja rahatalous otetaan Suomessakin käyttöön. Muutokset eivät tietenkään tapahdu tasan vuonna 1150 tai 1300, vaan ne ovat vähittäisiä muutoksia, joiden alun voi nähdä jo rautakaudella.

Monet muutokset onkin yhdistetty keskiaikaan silloin käyttöön tulevien kirjallisten lähteiden perusteella. Luostareita on pidetty historiantutkimuksen perusteella tärkeinä kasvien ja viljelytekniikoiden levittäjinä. Tätä käsitystä on kuitenkin kritisoitu ruotsalaisten tutkijoiden, kuten  Janken Myrdalin (1985) ja Jens Heimdahlin (2009, 2010) toimesta. Näissä kirjoituksissa voidaan huomata kuinka uudet arkeologiset tutkimukset ovat kyseenalaistaneet historiantutkimuksen aiemmat tulokset. Myrdalin mielestä viljelytekniikat ovat enemmänkin levinneet kansalaisten toimesta ja Heimdahlin mielestä puutarhaviljely on paljon varhaisempaa kuin luostareiden ilmestyminen. Historiantutkimus voi tietenkin esittää tulkintoja niin vanhoista asioista kuin lähteet ovat (tai voidaan sitä aiempiakin tapahtumia rekonstruoida, mutta sen on tietenkin epävarmempaa mitä kauemmas lähteistä mennään). Arkeologia taas voi tutkia koko holoseenia, joten se on ainoa keino saada tietoa historiallisia lähteitä vanhemmasta ihmistoiminnasta. Mutta ainakin näistä lähtökohdista tutkimusaihe vaikuttaa kiinnostavalta.

Heimdahl, J. 2009. Bolmörtens roll i magi och medicin under den svenska förhistorien och medeltiden. Fornvännen 104. 112-128.

Heimdahl, J. 2010. Barbariska trädgårdsmästare. Nya perspektiv på hortikulturen i Sverige fram till 1200-talets slut. Fornvännen 105. 265-280.

Myrdal, J. 1985. Medeltidens åkerbruk. Agrarteknik i Sverige ca. 1000 till 1520. Nordiska museets handlingar 105.

Maanviljely, kaupankäynti ja elinympäristöt Suomessa keskiajalla – kasvimakrofossiilit, arkeologian ja historian yhdistävä tutkimus

Johdanto

Maanviljely oli keskiajan tärkein elinkeino Suomessa. Maanviljely muokkasi yhteiskuntaa hyvin monella tavalla. Sen avulla saatiin elantoa, maataloustuotteilla voitiin käydä kauppaa ja maanviljely johti erilaisten kulttuuriympäristöjen kehitykseen. Tämän vuoksi maanviljelyn parempi ymmärtäminen on olennaista keskiajan tutkimuksen kannalta.

Tämän hetkinen käsitys keskiajan maanviljelyksestä, kaupankäynnistä ja elinympäristöistä perustuu paljolti keskiaikaa myöhempään ja lähialueilta, etenkin Ruotsista ja Virosta, kerättyyn historialliseen materiaaliin (Rasila et al. 2003). Suomessa on viimevuosina tutkittu arkeologisesti useita keskiajalle (1150–1550 jaa.) ajoittuvia kohteita, joista on tehty huomattava määrä kasvimakrofossiilianalyysejä (Lempiäinen 2006). Kohteista on löytynyt useita maanviljelyyn ja kauppaan liittyviä esineitä. Analyysien ja kaivausten tuloksia ei kuitenkaan ole kattavasti kerätty yhteen eikä yhdistetty muuhun arkeologiseen tutkimustietoon eikä historiallisten lähteiden antamaan tietoon.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on yhdistää makrofossiilitutkimusten avulla saatu tieto arkeologisiin ja historiallisiin tutkimuksiin. Tutkimuksen teemoina ovat maanviljelys, kasvit vaihdon välineinä ja ihmisten elinympäristöt. Monitieteisen tutkimuksen tavoitteena on yhdistää luonnontieteellinen ja humanistinen tieto sekä yrittää ymmärtää paremmin eri lähdeaineistojen välisiä suhteita ja sitä, mitä ne kertovat eri ilmiöistä. Monitieteisen lähdeaineiston pohjalta saadaan uutta tietoa ja tulkintoja keskiajasta.

Tutkimuksen aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu kasvimakrofossiilitutkimusten avulla saadusta tuloksista ja maanviljelykseen liittyvästä arkeologisesta materiaalista. Tämän lisäksi käytetään historiallista, osteologista ja siitepölyanalyysin avulla saatua materiaalia.

Kasvimakrofossiilit ovat hiiltyneinä tai hiiltymättöminä säilyneitä kasvien siemeniä tai muita osia. Ne voidaan siitepölyjä useammin tunnistaa lajin tarkkuudella. Niitä saadaan talteen arkeologisilla kaivauksilla otetuista maanäytteistä, jotka kellutetaan, ja joista kasvinjäänteet poimitaan talteen tunnistamista varten. Lajien tunnistamisen jälkeen tuloksia tulkitaan osana arkeologista aineistoa. Keskiaikaisesta aineistosta löytyy useimmiten hiiltynyttä ja hiiltymätöntä kasvimateriaalia. Näistä kohteista löytyvän aineiston perusteella saadaan monipuolista tietoa kasvien hyödyntämisestä ja paikallisesta ympäristöstä (Heimdahl 2005). Maatalouteen liittyvät kasvit ovat usein monipuolisesti edustettuina. Eri viljalajit voidaan tunnistaa lajin tai joskus jopa lajikkeen tarkkuudella ja materiaalista löytyy usein myös mauste-, kuitu- ja lääkekasveja. Rikkaruoholajiston perusteella voidaan tutkia maatalousteknologiaa ja peltojen maaperää. Tietyt rikkaruohot voidaan yhdistää syysviljoihin ja tietyt kevätviljoihin. Jotkin rikkakasvit kasvavat ainoastaan tietyn viljakasvin seuralaisena. Useita niitty- ja kosteikkokasveja voidaan yhdistää laiduntamiseen tai ne kertovat rehun keräämisestä. Keskiaikaisista materiaaleista on löydetty myös eksoottisten kasvien jäänteitä, jotka todistavat kauppayhteyksistä. Monet kasvit voivat myös kertoa kasvualustan ominaisuuksista, kuten kosteudesta, maalajista, varjoisuudesta ja ravinnepitoisuudesta.

Maanviljelyyn liittyvät arkeologiset löydöt voidaan jakaa kahteen kategoriaan: kiinteät muinaisjäännökset ja esineet. Kiinteät muinaisjäännökset, kuten viljelysröykkiöt, kaskirauniot ja muinaispellot kertovat esimerkiksi viljelymenetelmistä ja peltojen sijainnista. Esineet, kuten auran vantaat, kirveet, viikatteen- ja sirpin terät kertovat myös viljelyteknologiasta, joskin monet maanviljelyesineet on valmistettu puusta, eivätkä ne ole säilyneet. Historiallisista asiakirjoista ja muusta lähdeaineistosta julkaistun tiedon perusteella saadaan tietoa viljelymenetelmistä (Myrdal 1985; Rasila et al. 2003). Vaikka lähdeaineisto käsitteleekin vain vähäisessä määrin Suomen oloja, tätä tutkimustietoa voidaan vertailla makrofossiiliaineistoon, jolloin lähdeaineistot täydentävät toisiaan. Siitepölyanalyysien avulla voidaan tarkastella kasvillisuuden kehitystä pidempien ajanjaksojen aikana ja suuremmalla alueella. Monissa tapauksissa makrofossiili- ja siitepölyanalyysiä on käytetty tutkimuksissa rinnakkain (esim. Vuorela & Lempiäinen 1997). Osteologisten tutkimusten avulla saadaan tietoa eläimistä, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa maataloudessa ja kaupankäynnissä.

Tämän monitieteisen lähdeaineiston avulla tarkastellaan maanviljelykseen, kauppaan ja elinympäristöihin liittyviä erityiskysymyksiä. Maanviljelyksen ja elinympäristön tutkimuksessa käytetään humaaniekologista lähestymistapaa, jossa ihminen on osa ekologista järjestelmää (Dincauze 2000). Lähdemateriaalissa voidaan nähdä ihmisen vuorovaikutus muiden ekologisen järjestelmän osien kanssa. Kauppa- ja muiden reittien tarkastelun avulla saadaan tietoa ideoiden, maanviljelysteknologian ja kasvien leviämisestä.

Tutkimuksen teemat ja sisältö

Väitöskirja koostuu neljästä artikkelista, joissa käsitellään maanviljelyyn, kauppaan ja elinympäristöihin liittyviä teemoja. Artikkelit tullaan julkaisemaan vuoden välein, neljän vuoden kuluessa.

Ensimmäisessä artikkelissa käsitellään keskiajan viljelyskasveja ja rikkaruohoja Suomen alueella. Tätä ja seuraavia julkaisuja varten raporteista ja julkaisuista löytyvä keskiaikainen makrofossiiliaineisto kerätään kokoon. Keräys- ja analyysivaiheessa tullaan hyödyntämään Uumajan yliopiston MALissa (Miljöarkeologiska Laboratoriet) valmisteilla olevaa ympäristöarkeologista SEAD-tietokantaa (Buckland et al. 2011). Tutkimuksessa tarkastellaan mitä kasveja keskiajalla on viljelty Suomen eri osissa ja mitä rikkaruohoja pelloilla on kasvanut. Artikkelissa otetaan huomioon viljalajien lisäksi myös muut viljellyt kasvit, jotta viljelystä saataisiin mahdollisimman kattava kuva. Artikkelissa tarkastellaan rikkaruohojen ja viljelykasvien alueellista ja ajallista vaihtelua. Alueellisia tuloksia vertaillaan eri alueiden maaperän ja muiden luonnonolosuhteiden kanssa.

Toisessa artikkelissa Suomen keskiajan maanviljelyksestä saatu tieto yhdistetään arkeologian, historian, osteologian ja siitepölyanalyysin tutkimustuloksiin. Artikkelissa maanviljelys käsitetään järjestelmänä, josta voidaan saada tietoa eri tutkimusmenetelmien avulla. Artikkelissa tarkastellaan viljelykasveja ja viljelymenetelmiä, kuten vuoroviljelyä, kaskiviljelyä ja puutarhaviljelyä. Tutkimuksessa tarkastellaan historiallisia julkaisuja ja varhaisia maanviljelyyn liittyviä kirjoituksia sekä pohditaan miten niissä esitetyt maanviljelysmenetelmät voivat näkyä makrofossiilimateriaalissa. Samalla arvioidaan, kuinka hyvin pääosin Ruotsista peräisin olevaa historiallista aineistoa voidaan käyttää Suomen oloissa. Tässä artikkelissa tullaan myös vertaamaan myöhäisrautakauden (800–1150 jaa.) tilannetta – jota olen jo tutkinut pro gradu -tutkielmassani (Vanhanen 2010a) – keskiaikaiseen. Metodologisesti kiinnostavaa on verrata eri tutkimusmenetelmien avulla saatuja tietoja toisiinsa.

Kolmannen artikkelin aihe on keskiajan kaupankäynti. Ensisijaisena aineistona ovat kasvimakrofossiilit ja sen lisäksi tullaan tutustumaan arkeologian ja historian alan tutkimuksiin. Artikkelia varten valitaan kasveja, jotka eivät ole kasvaneet Suomessa keskiajalla. Samalla kerätään makrofossiilianalyysin avulla saadut tiedot näistä kasveista. Tämän tarkoituksena on selvittää, kuinka laajalle alueelle tietyt kasvit ovat levinneet ja mitä reittejä pitkin ne olisivat voineet levitä Suomeen ja Suomessa. Mahdollisia tässä tutkimuksessa tutkittavia kasveja voisivat olla viikuna, viiniköynnös ja saksanpähkinä. Arkeologisesta materiaalista tarkastellaan tuontiesineiden löytöpaikkoja ja lähtöalueita julkaisujen perusteella. Historiallisesta materiaalista käydään läpi hansakauppaan, talonpoikaispurjehdukseen ja muuhun kaupankäyntiin liittyviä julkaisuja. Tutkimusta varten on tärkeää tietää, minkälaisia reittejä kaupankäynnissä on käytetty ja mitä kasviperäisiä tuotteita reiteillä on kuljetettu.

Neljännessä artikkelissa tarkastellaan keskiajan maaseudun, kaupunkien, kartanoiden ja linnojen elinympäristöjä. Viljely, raivaus, karjanhoito ja muut toimet vaikuttivat voimakkaasti niiden kasvillisuuteen luoden erilaisia ympäristöjä. Tutkimalla näistä löytyvää makrofossiilimateriaalia saadaan tietoa keskiajan arjesta ja kulttuuriympäristön kehityksestä. Keskiajan maaseudun kyläasutuksen tutkimuksen tärkeimpänä materiaalina toimii allekirjoittaneen tekemät Vantaan Gubbackan kylän makrofossiili- ja puulajitutkimukset (Vanhanen 2010b). Vertailumateriaaliksi valitaan mahdollisimman edustavia ja eri tyyppisiä kohteita. Tarkoituksena on selvittää, mitä kasveja keskiajan eri ympäristöissä on kasvanut, ja kuinka voimakkaasti ihmisten toiminta näkyy näissä materiaaleissa.

Artikkelit on julkaistaan kansainvälisissä referee-julkaisuissa. Niillä tulee olemaan merkitystä sekä suomalaiselle että kansainväliselle keskiajan tutkimukselle sekä makrofossiilitutkimukselle. Väitöskirjatyössä pyritään kehittämään maanviljelyn tutkimuksen monitieteistä metodiikkaa, jossa humanistinen ja luonnontieteellinen tutkimus yhdistetään lähdekriittisellä, tulkitsevalla ja selittävällä tavalla.

Lähteet

 

Buckland, P.I., Eriksson, E., Linderholm, J., Viklund, K., Engelmark, R., Palm, F., Svensson, P., Buckland, P., Panagiotakopulu, E. & Olofsson, J. 2011. Integrating human dimensions of Arctic palaeoenvironmental science: SEAD – the strategic environmental archaeology database. Journal of Archaeological Science 38. (345–351)

Dincauze, D. 2000. Environmental Archaeology. Principles and Practice. Cambridge, The Press Syndicate of the University of Cambridge.

Heimdahl, J. 2005. Urbanised Nature in the Past. Site formation and environmental development in two Swedish towns, AD 1200-1800. Thesis in Quarternary Geology No. 5.

Karg, S. (toim.) 2007. Medieval Food Traditions in Northern Europe. Copenhagen. The National Museum of Denmark.

Lempiäinen, T. 2006. Kasvimakrofossiilitutkimuksen viimeiset vuosikymmenet. SKAS 2006:1. (32– 44)

Myrdal, J. 1985. Medeltidens åkerbruk. Agrarteknik i Sverige ca. 1000 till 1520. Nordiska museets handlingar 105.

Rasila, V., Jutikkala, E. & Mäkela-Alitalo, A. 2003. Suomen maatalouden historia I. Helsinki, Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Vanhanen, S. 2010a. Charred seeds in Mikkeli Orijärvi – A study of subsistence strategies of an Iron Age settlement in East Finland. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, arkeologia.

Vanhanen, S. 2010b. Mitä kasvinjäänteet kertovat gubbackalaisten elinkeinoista? Gubbacka. Keskiajan arkea Vantaalla. Toim. Koivisto, A., Koivisto R. & Hako, J. Museoviraston rakennushistorian julkaisuja 34. Kellastupa, Vantaa. (142–159)

Vuorela, I. & Lempiäinen, T. 1997. Palynology and paleobotany of a cultural layer in the centre of Helsinki. Ann. Bot. Fennici 34. (1–14)

Myös paprika ja basilika itävät

maaliskuu 16, 2012 Jätä kommentti

Hei,

Muutama päivä on taas kulunut ja kasvit ovat jatkaneet kasvuaan.

14. maaliskuuta timjami, iisoppi ja tomaatti itäneet hyvin. Yhdessä paprikassa näkyy vähän elon merkkejä.

15. maaliskuuta en ollut kotona, mutta onneksi kämppikseni kasteli kasveja.

16. maaliskuuta kotiin tullessani kasvualusta oli selkeästi kuiva. Menen viikonlopuksi Tampesteriin, joten ajettelin laittaa muovipussit kasvien päälle, etteivät ne pääse kuivumaan niin pahasti. Osa timjameista on vähän laonnut ja revonhännän kasvualustaan on tullut vähän jotain sieni- tai homekasvustoa. Iloisena uutisena on basilika, joka on itänyt kunnolla. Aiemmin kyseessä saattoi olla tomaatti, joka oli eksynyt väärälle puolelle. Odotan vielä rosmariinin ja persiljan itämistä. Tekisi kyllä mieli maistaa sitä sileälehtistä persiljaa, jota Brasiliassa laitettiin mustasilmäpapujen ja muidenkin ruokien kanssa. Kärsivällisyyttä vaaditaan. Papuja kylläkin ostin jo Punnitsejasäästästä.

Munakennojen tilanne 16. maaliskuuta.

Iisopin ja timjamin sirkkalehdet ovat varsin samannäköisiä ja eroavat tomaatin ja revonhännän sirkkalehdistä. Molemmat kuuluvat huulikukkaiskasveihin (Lamiaceae), joten samanlaisuus varmastikin johtuu siitä. Voisi jotenkin ajatella että eri heimojen sirkkalehdet ovat samanlaisia, mutta jos joku tietää paremmin niin saa toki sanoa.

Iisopin sirkkalehdet.

Timjamin sirkkalehdet.

Revonhännän sirkkalehdet.

Tomaatin sirkkalehdet.

Kategoriat:Kasvit Avainsanat: , , , ,

Pikku kotipuutarhani

maaliskuu 12, 2012 5 kommenttia

Hei,

Kevätaurinko toi tulleessaan idean pienestä yrttien tai muiden kasvien kasvattamisesta. Keräsin sitten talteen maitopurkkeja ja muita tetroja, joista leikkasin pohjat talteen siementen kylvämistä varten. Lisäksi otin talteen pari munakennoa. Ostin sitten Stokkalta 9 pussia siemeniä, seuraavia lajeja:

Rosmariini (Rosmarinus officinalis)

Purppurarevonhäntä (Amaranthus cruentus)

Iisoppi (Hyssopus officinalis)

Tomaatti (Solanum lycopersicum)

Timjami (Thymus vulgaris)

Pyhäbasilika (Ocimum tenuiflorum)

Vihannespaprika (Capsicum annuum)

Vihanneskrassi (Lepidium sativum)

Persilja (Petroselinum crispum)

En ole aiemmin kasvattanut yrttejä tai muitakaan kasveja siemenistä, joten katsoin vain siemenpusseista ohjeita kasvatukseen. Krassin otin oikeastaan sen takia, että edes joku kasvi lähtee kasvamaan. On kiva nähdä miten kasvit kasvavat ja muutenkin nähdä muutakin kuin vain siemeniä..

7. maaliskuuta kylvin kaikki siemenet paitsi persiljan, jonka piti liota. Rosmariinille olisi pitänyt tehdä kylmäkäsittely, jota en tehnyt tai ainakaan vielä ole tehnyt. Sitten googlasin vähän ohjeita lisää ja istutin revonhännän, timjamin ja krassin mullan päälle ja muut kasvit vähän mullan alle. Kastelin mullan ensin kunnolla, vaikka se menikin vähän säätämiseksi. Krassin laitoin pakasterasiaan, johon saa kannen päälle haihtumisen estämiseksi.

8. maaliskuuta huomasin ilokseni, että krassi oli itänyt. Vaikkei kyseessä nyt mikään suuri ihme olekaan niin se oli silti hauskaa.

9. maaliskuuta timjami ja revonhäntä olivat itäneet.

10. maaliskuuta iisoppi iti.

12. maaliskuuta muutama tomaatti ja yksi basilika olivat itäneet.

Tähän mennessä kasvit ovat itäneet mukavasti ja nyt itämättä ovat paprika, persilja ja rosmariini. Odotan vielä vähän rosmariinin kanssa, mutta jos kasvun merkkejä ei näy, niin teen sen kylmäkäsittelyn.

Munakennot, joissa timjamia, iisoppia, tomaattia ja byhäbasilikaa.

Tetrat, joissa on revonhäntää, paprikaa, rosmariinia ja persiljaa.

Krassit ovat jo aika isoja.

Kasvun taika ja kevään vehreys ruumillistuvat timjamin hennosti valoa kohti kurkottavissa sirkkalehdissä.