Etusivu > Arkeologia, Uncategorized > Lisää Dänskää

Lisää Dänskää

Hala,

Nyt on toinen viikko vierähtäny Jyllanissa. Yritän kirjoitella tähän vähän kohokohtia.

Viime viikolla minun piti mennä hakemaan verokortti. Sitä varten minun piti mennä ensin borger serviceen, josta minun piti saada CPR-numero eli Suomen sosiaaliturvatunnusta vastaava numero. Onneksi Louise ja Marianne tulivat mukaan. Kyselyistä huolimatta en kuitenkaan saanut CPR-numeroa, koska minun olisi oltava 3 kuukautta Tanskassa, jotta saisin kyseisen numeron. Noh, mutta sitten menimme parin päivän päästä verotoimistoon, josta menin hakemaan verokorttia. Kysyessäni sitä minut ohjattiin ulkomaan asioista vastaavan henkilön luo, jolta minun piti saada jonkinlainen ulkomaalaisnumero tms., hän kysyi heti vakavana: ”What is your problem?” vastasin ”I got no problem, but I would like to have a skattekort.” Noh, sitten hän kysyi, että onko minulla työsopimusta, jota minulla ei tietty ollut, koska työpaikan pomo ei vielä ollut palannut lomiltaan. Noh, vaikka nyt en virallisesti olekaan vielä töissä, niin onneksi sain jo förskottia käteisenä, joten ei tarvitse ihan puilla paljailla elellä vaikka byrokratian rattaisiin hieman kompuroinkin.

Kööpenhaminassa oli luvassa Lisen tuparit, jonne matkasin Louisen kanssa. Menimme nettikimppakyydillä, joka oli halpaa ja nopeaa ja pääsimme matkustamaan hienossa uudessa mustassa Volvossa. Kööpenhaminassa näimme perjantai-iltana ensin pari Louisen kaveria, joiden luona kävimme syömässä. Heillä oli kaksivuotias poika, jonka kanssa oli kielellisesti suunnilleen samalla tasolla. Kyllä onneksi ihan hyvin ymmärsin muitakin juttuja. Oli kivaa syödä ja jubailla. Sitten myöhemmin näimme Gerdin luona, jonka kanssa kävimme vielä parilla bissellä ja sitten menimme hänen luo yöksi. Lauantaina menimme sitten Christianiaan käymään. Oli mukava käydä siellä ja paikka oli oikein viihtyisä. Oli aika kylmää, joten menimme juomaan kaakaot ja samalla opin pelaamaan Backgammonia. Kahvila oli hieman kuin jostain elokuvasta ja oli mukava seurata erilaisia ihmisiä. Myöhemmin menimme syömään Birgitten kanssa jotain thai-tyyppistä ruokaa. Hän oli myös opiskellut aiemmin arkeologiaa ja hänen poikaystävänsä oli menossa Afganistaniin sotimaan. Sitten menimme Lisen pileisiin. Siellä oli ihan mukavaa, vaikka osa tyypeistä oli vähän outoja. Olimme siellä semi-myöhään.

Sunnuntaina oli sit hiukka tømmermænd. Tiemme kansallismuseoon meni hieman kiertoreittiä, mutta löysimme lopulta perille. Siellä kävimme nopeasti esihistorian osaston läpi. Löydöt olivat erittäin hienoja ja mielestäni laitettu hienosti esille. Pitää ainakin yrittää mennä uudestaan, mutta saa nyt nähdä saako aikaiseksi.

Keskiviikkona kokeilin kutomista ensimmäistä kertaa:) Aloitin kutomaan pipoa, jota sain n. neljässä tunnissa kudottua kolme kierrosta. Aluksi se oli kyllä varsin vaikeaa ja kudoin kuulemma liian tiukkaa (for stramt).. Sain vielä boonuksena kuunella kaikkia neulontajuttuja.

Viikko töissä meni mukavasti ja opin joitain uusia siemeniä ja kieli sujui taas pikkuisen paremmin. Torstaina Moesgårdenissa oli arkeologien baari, jossa sai halpaa olutta ja pelata pöytäjalkapalloa. Pelasimme myös noppaa, jonka aikana oli hyvä harjoitella tanskalaista omituista numerosysteemiä. Näin myös jotain muita tuttuja, jotka olin myöskin tavannut kontaktiseminaarissa.

Perjantaina (jolloin siis sain 3000 kruunua käteen), oli Signen luona pizzailta ja hän oli laittanut erittäin hyvää pizzaa. Sitten menimme klubille, joka oli aika ’underground’, ja siellä soitti kolme indiebändiä, joista kolmas The Boy The Man The Pale oli oikein hyvä:) Sitten lauantaina aikomuksena oli ostaa uudet kengät tai muitakin uusia vaatteita, mutta kaupat olivat menneet jo kiinni, mennessäni kaupungille.

Santeri

Advertisements
Kategoriat:Arkeologia, Uncategorized Avainsanat:
  1. Äitiliini Pulkkero
    tammikuu 31, 2010 10:04 pm

    No, jo sitä juttua on odotettukin. Taisin lukea sen aivan suoraan uunista lämpöisenä.
    Velipoika tuli Skotlannista hyvin onnellisena kokemuksistaan, konsertti oli ollut menestys ja matka antoisa.
    Jojun kirjan julkaisua täällä odotellaan malttamattomina. Hauskaa saada se eka kertaa käteen. Saat oman kappaleen Likeltä, kun siinä on ne sun kuvat.Menen ensi sunnuntaina viideksi päiväksi Aslak kuntoutukseen Ikaalisten kylpylään, haa se on mukavaa. Otin oikein oman huoneen, että voi olla herroiksi, tai rouviksi.
    UUtta blokia odotellessa…
    A

  2. helmikuu 1, 2010 4:37 pm

    No sehän kuulostaa hauskalta:) Koitan tässä kirjoitella vähän useammin, niin muistankin paremmin mitä on tapahtunut.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: