Kesällä kentällä ja vähän muuallakin 15.12.2016

12 joulukuun, 2016 Jätä kommentti

Esittelen uusimpia tutkimuksiani vähän ennen lounasta!

Helsingin yliopiston arkeologian oppiaine järjestää vuosittaisen Kesällä kentällä ja vähän muuallakin -seminaarin
torstaina 15.12. klo 916:30 Porthaniassa sali PIII. Ohjelma alla ja liitteenä.

Tilaisuus on kaikille avoin tervetuloa kuulemaan uusimpia kaivaus- ja tutkimustuloksia!

Seminaariohjelma:

09:15–09:20 Prof. Mika Lavento Avaussanat
09:20–09:40 HuK Juuso Koskinen Digitaaliräme – Arkeologisesti lupaavan suon vesistöhistorian 3D-malli ja sen koettelu kairauksilla
09:40–10:00 FM Jarkko Saipio Lapinrauniojärvi – Kaivaustutkimukset Ristiinan Louhivedellä 2014–2016
10:00–10:20 Dos. Georg Haggrén Swedish Iron and the Thirty Years War. Inventointi, Södermanland, Ruotsi.
10:20–10:40 FM Santeri Vanhanen Mistä löytyvät Suomen vanhimmat viljanjyvät?
10:40–11:00 FM Marko Marila Suomalaisia reaktioita uuteen arkeologiaan noin 1970–1990

Lounastauko

12:30–12:50 FM Tytti Juhola Arkeologisten tärkkelysjäämien analyysimenetelmä ja sen mahdollisuuksia
12:50–13:10 Dos. Antti Lahelma Arktisia kuvia: uutta tutkimusta Kuolan niemimaan ja Kalastajasaarennon kalliotaidekohteilla
13:10–13:30 FM Tarja Knuutinen & FM Elina Terävä Pelimerkkejä ja stratigrafiaa – katsaus kesän 2016 kaivauksiin Raaseporissa
13:30–13:50 FT Rick Bonnie Kinneret Regional Project 2016: Final excavations at the synagogue of Horvat Kur
Kahvitauko
14:30–14:50 FM Sami Raninen Pirkkalan Tursiannotkon myöhäisrautakautisen asuinpaikan kaivaus 2016
14:50–15:10 FT Paula Kouki Haminan Viidankangas 1 yleisökaivaukset – alustavia ajatuksia
15:10–15:30 Dos. Björn Forsén Artemiin kulttimenoista. Arakhamitain Agia Paraskevin kaivaukset Kreikassa 2016
15:30–15:50 Prof. Vesa-Pekka Herva Saksalaisen sotilassairaalan yhteisöarkeologiset tutkimukset Inarissa (Lapin synkkä kulttuuriperintö -hanke)
Loppukeskustelu

Levänluhtaseminaari 24.11.2016

18 marraskuun, 2016 Jätä kommentti

Tervetuloa kuuntelemaan uusia tutkimustuloksia Levänluhdan projektista.

Näkökulmia Levänluhdan vesikalmistoon – tutkimusprojektin 2013–2016 tuloksia

Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, sali 104) torstaina 24.11.2016 klo 9:00–16:00. Tilaisuus on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy.

Ohjelma:

9.00–9.45 Seminaarin avaus: Levänluhdan arkeologinen konteksti ja projektin taustat – FT Anna Wessman, HY
9.45–10.15 Levänluhdan DNA-tutkimukset – valoa tunnelin päässä – dos. Jukka Palo, HY/THL
10.15–10.45 Levänluhdan kalmisto ajoitusten ja isotooppitutkimusten valossa – dos. Markku Oinonen, HY
10.45–11.15 Levänluhdan ympäristö ja arkeologiset kenttätyöt – FM Santeri Vanhanen, HY
Keskustelua, kysymyksiä
11.30–13.00 Lounas (omakustanteinen)
13.00–13.30 Nautoja, hevosia…Mitä Levänluhdasta löytyneet eläinluut kertovat rautakauden yhteisöstä ja hautaustavoista? – dos. Kristiina Mannermaa, HY
13.30–14.00 Levänluhtalaisten sukupuoli ja pituus – dos. Markku Niskanen, OY
14.00–14.30 Levänluhdan vainajien tautihistoria – FT Kati Salo, HY
14.30–15.00 Levänluhdan metalliesineistön tutkimukset – FT Elisabeth Holmqvist, HY
Keskustelua, kysymyksiä
POSTERI: Facial reconstruction of the Käldamäki girl – MSc Forensic Art Heidi Kuivaniemi-Smith
16.00 Seminaarin päätös

Kategoriat:Archaeology, Arkeologia Avainsanat: ,

Artikkeli Viron rautakauden maanviljelystä

26 toukokuun, 2016 Jätä kommentti

Artikkelissa käsitellään huonosti tunnettua Viron esihistoriallista maanviljelyä ja siinä esitellään mm. Viron ensimmäinen esihistoriallinen härkäpapu.

Artikkeli ladattavissa täältä. 

Kategoriat:Uncategorized

Suomessa käytettiin kivikaudella jopa sataa erilaista luonnonkasvia

15 joulukuun, 2015 Jätä kommentti

Lehdistötiedote uudesta väitöskirja-artikkelista. Voin lähettää pdf:n halukkaille.

Hiiltyneiden kasvinjäänteiden perusteella on selvinnyt, että Suomessa hyödynnettiin kivikaudella (n. 8900–1800 eaa) eri tavoin ainakin sataa erilaista kasvia. Ruuaksi käytettiin pähkinöitä, juuria, marjoja ja siemeniä. Kasveja on ilmeisesti paahdettu, savustettu ja käsitelty muuten tulella, jolloin ne ovat hiiltyneet ja säilyneet maaperässä meidän päiviimme saakka.
Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen ja Museoviraston tutkija Petro Pesonen kokosivat tutkimuksessaan yhteen kasvinjäännöstutkimuksissa löytyneet hiiltyneet ja hiiltymättömät kasvinjäänteet, joita on karttunut lähes koko Suomen alueelta. Hiiltyneiden kasvinjäänteiden perusteella kivikauden Suomessa on hyödynnetty eri tavoin ainakin sataa erilaista kasvia.

– Kivikauden elinkeinoja on aiemmin Suomessa tutkittu pääasiassa eläinluiden ja arkeologisten esinelöytöjen avulla, jolloin kasvien käytöstä ei ole saatu tietoa. Myös siitepölyanalyysejä on tehty viljelyhistorian selvittämiseksi, mutta niiden avulla on vaikea saada tietoa luonnonkasvien käytöstä, Santeri Vanhanen sanoo.

Kivikaudella (n. 8900–1800 eaa) Suomen alueella eläneet ihmiset saivat elantonsa pääasiassa villeistä eläimistä ja kasveista. Neoliittisen kivikauden (5200–1800 eaa) loppupuolella harjoitettiin pienimuotoista maanviljelyä ja karjanhoitoa.

– Etnografisten ja historiallisten lähteiden perusteella havaitsimme, että Etelä-Suomessa luonnonkasvit ovat olleet merkittävä hätävara maanviljelyn kannalta epäonnisten vuosien aikana.


Marjat ja siemenet monessa käytössä

Kivikauden ruokavalioon ovat todennäköisesti kuuluneet esimerkiksi paahdetut pähkinät ja sikoangervon juurimukulat, vadelmat, katajanmarjat, tuomen marjat, puolukka ja mustikka tuoreina ja säilöttyinä, jauhosavikka, ulpukan siemenet, heinäkasvien jyvät, suolaheinät, hierakat ja männyn sisäkuoresta valmistettu pettu.

Kasveja hyödynnettiin myös muuten: esimerkiksi sianpuolukkaa on voitu käyttää nahkojen parkitsemiseen ja katajan oksia ja neulasia ruuan savustamiseen. Katajanmarjoja ja neulasia on poltettu tautien välttämiseksi.

Valtaosa löydetyistä kasveista on esiintynyt jo kivikaudella samoilla alueilla kuin nykyään. Pähkinäpensas ja vesipähkinä kasvoivat nykyistä pohjoisempana.

Tutkimustulokset on julkaistu kansainvälisessä Quaternary International -tiedelehdessä.

Nyt julkaistu tutkimus liittyy Santeri Vanhasen väitöskirjahankkeeseen, jossa hän käsittelee kasvien hyödyntämistä Suomessa ja Virossa esihistoriallisella ajalla.

Kategoriat:Uncategorized

23 000 vuotta vanhoja todisteita viljelystä ja protorikkaruohoista Ohalo II asuinpaikalta

24 heinäkuun, 2015 Jätä kommentti

Vastikään PLOS one tiedelehdessä julkaistussa erittäin mielenkiintoisessa artikkelissa esitellään tuloksia hyvin varhaisesta viljelystä. Tulokset ova on saatu Israelista, Galileanjärven rannalta, jossa on kaivettu ympärivuoden asuttuja oksista tehtyjä majoja sekä liesiä.

Kasvinjäänteiden lisäksi kohteelta on löytynyt runsaasti piitä, hiottuja kiviesineitä, eläinten jäännöksiä, helmiä, puu- ja luuesineitä sekä aikuisen miehen hauta.

Kasvinjäännökset ovat alunperin hiiltyneet, jonka jälkeen ne ovat peittyneet järvenpinnan kohotessa. Tällä tavoin ne ovat säilyneet erinomaisen hyvin. Yli kolmasosa jäännöksistä oli heinäkasveja, joista viljeltyjä olivat emmervehnä, villiohra ja villikaura.

Selkeä todisteita viljojen käsittelystä olivat hioinkivi, josta löytyi villien viljojen tärkkelyksiä ja viljojen jyvien löytyminen hionkiven ympäristöstä.

Todisteena asutuksen ympärivuotisuudesta olivat 68 eri muuttolintulajin luut ja 101 kasvilajin siemenet, joiden perusteella kasveja on käytetty runsaammin keväällä ja kesällä, kun taas lintuja syksyllä ja talvella. Todisteena asutuksen pysyvyydestä ovat myös varhaisimmat kotihiiren ja rotan luut.

Ohalo II:ssa hyödynnettiin hyvin paljon eri luonnonkasveja ja villieläimiä. Näistä emmervehnän, ohran, herneen, linssin, mantelin, viikunan, rypäleen ja oliivin -villit muodot ovat nykyisten viljelykasvien edeltäjiä.

Kohteelta löytyi myös runsaasti nykyisten rikkaruohojen edeltäjiä eli protorikkaruohoja, joiden nykymuodot kasvavat rikkakasveina. Aikaisemmin näiden rikkakasvien villejä edeltäjiä ei kuitenkaan tunnettu. Yksi kohteen rikkakasveista oli suomessakin yleinen jauhosavikka. Rikkakasvit kasvoivat ilmeisesti pelloissa ja ihmisten muokkaamissa jätekasoissa.

Viljojen tähkälapakon katkelmien arpien perusteella voidaan saada selville ovatko kyseessä villit vai domestikoidut viljat. Villeissä viljoissa arvet ovat sileitä ja domestikoiduissa rosoisia. Tämä johtuu siitä, että villien muotojen siemenet irtoavat itsestään esim. tuulen avulla, kun taas ihmiset leikkaavat viljat irti. Ohalo II:ssa noin kolmasosa villiohran ja villivehnän tähkälapakon katkelmista oli domestikoitua tyyppiä. Tämä ei kuitenkaan kirjoittajien mukaan tarkoita sitä, että viljoja olisi domestikoitu, vaan sitä että piiterillä olisi kerätty osittain kypsiä villejä viljoja, jolloin osa jyvistä olisi irronnut helposti ja osa oltaisiin jouduttu katkaisemaan. Tähän viittaavat myös kohteelta löytyneissä maailman varhaisimmissa piiterissä mikroskoopilla näkyvä kiilto.

Tutkimuksen perusteella Ohalo II:ssa on kokeellisessa mielessä viljelty useita ei-domestikoituja eli villejä kasveja joiden seassa on kasvanut protorikkakasveja. Tämä traditio ei vaikuta nykytutkimuksen valossa jatkuneen kuin vasta noin. 11 000 vuotta myöhemmin, mutta tulevissa löydöksissä voidaan kuitenkin tehdä uusia löydöksiä tältä huonosti tunnetulta ajalta.

Ruokakulttuurin arkeologiaa kesäyliopistossa

16 heinäkuun, 2015 Jätä kommentti

Olen tässä kesän mittaan lukenut paljon arkeologiasta ja ruokakulttuurista valmistautuessani elokuussa järjestettävää kurssia varten. Erityisen kiinnostava oli Brian Haydenin Power of Feasts, jossa monet arkeologiset ilmiöt saavat uskottavan selityksen pitojen avulla. Kirjassa on lukuisia antropologisia ja arkeologisia esimerkkejä pidoista ja niiden vaikutuksesta mm. ihmisten valtasuhteisiin.

Kurssilla tullaan perehtymään siis pitoihin ja muihin arkeologian ja ruokakulttuurin ilmiöihin. Tervetuloa!

Kurssin kuvaus:

Kivikautinen lusikka, hevosenluu, suoruumiin vatsa, palaneet kivet, ruukunpalan lipidit ja reisiluun isotoopit – näiden kaikkien avulla voidaan tutkia ruokakulttuurin arkeologiaa. Kurssilla tarkastellaan, miten ruokakulttuuri kehittyi esihistoriallisena aikana, miten sen voi määritellä ja miten sitä voi tutkia arkeologisilla menetelmillä. Kurssilla käydään läpi esihistoriallisen ruokakulttuurin tutkimiseen liittyviä teoreettisia ja metodologisia näkökulmia, ja niitä peilataan ruokakulttuuriin liittyviin tapaustutkimuksiin. Kurssilla käsiteltäviä teemoja ovat: miten ruoka on hankittu, mitä on varsinaisesti syöty, miten ruoka on valmistettu, millaisia ruokavälineitä ja -tapoja ihmisillä on ollut sekä millaisia uskomuksia ja käsityksiä ruokaan on liittynyt. Kurssi koostuu luennoista, oheislukemistosta ja keskusteluista.

Kurssille voi ilmoittautua vielä 3.8. asti. Lisätiedot ja ilmoittautuminen.

 

Itsetehty (DIY) kauramaito

15 toukokuun, 2015 Jätä kommentti

Vappuna kauramaito oli loppu lähes kaikista kaupoista. Olin jo aiemminkin ajatellut, että kauramaitoa voisi kokeilla tehdä itse. Kauramaito on yleensä noin kaksi kertaa kalliimpaa kuin lehmänmaito ja maitoa menee nyt lapsen kanssa jopa pari litraa päivässä. Lehmänmaidon tervellisyydestä on puhuttu myös paljon lehdissä lähiaikoina (esim. HS 11.5.2015, HS 13.5.2015). Maito aiheuttaa paljon tunteita ja sen avulla voi pelata paremmin jääkiekkoa. Maitoa on käytetty Suomessa ainakin noin 4500 vuotta sitten. Ja joidenkin tutkijoiden mukaan siitä on alunperin tehty alkoholijuomia. Kauramaitoa pidetään Suomessa ehkä jonkinlaisena punavihreänä kuplajuomana. Aloimme juomaan kauramaitoa lapsemme ollessa pieni, koska epäilimme että hänen vatsansa meni sekaisin lehmänmaidosta. Emme kyllä saaneet tälle varmistusta.

Googlella löysin helpon reseptin, jota päätin sitten kokeilla http://www.naturalhealthstrategies.com/oat-milk.html

Resepti voi olla siis vaikkapa seuraava (määrien kanssa ei ole niin tarkkaa).

Ainesosat:

1 litra vettä

12 ruokalusikallista kaurahiutaleita

Ripaus suolaa

Nämä sitten sekoitetaan ja annetaan olla muutamia tunteja. Seos laitetaan sitten hetkeksi tehosekoittimeen ja siivilöidään. Siivilöintiin kannattaa käyttää todella tiivistä siivilää tai siivilöintikangasta. Käytin aluksi harsoja, mutta ne ovat vähän epäkäytännöllisiä, joten ostin tiivissilmäisen siivilän, joka on helppo pitää puhtaana. Siivilöinti nopeutuu seulomalla ensin karkeammalla ja sitten tiivimmällä siivilillä.

Siivilöity maito kannattaa sitten laittaa johonkin astiaan. Kannellinen pullo tai vastaava on hyvä, koska maito ei ole homogenoitua eli sakkautuu seisoessaan. Ostin kauniit maitopullot, jolloin maitoa on helppo sekoittaa ennen kuin sitä ottaa.

Maito maistuu mielestäni hyvältä, vaikken kyllä pahemmin sitä juo pelkällään. Myös lapsi tykkää siitä. Kahvin kanssa maito vähän sakkautuu kupin pohjalle. Maitoon saa lisää makeutta korvaamalla osan kaurahiutaleista kookoksella (esim. rouhe tai lastut). Maito sopii hyvin ainakin puuron tai vellin pohjaksi. Tai varmaan hyvää myös esim. marjamaidossa, ei niin rasvaisen makuista kuin lehmänmaito.

Hiutaleiden lisääminen.

Hiutaleiden lisääminen.

Sekoittelu ennen parin tunnin odottelua.

Sekoittelu ennen parin tunnin odottelua.

Tehosekoitus.

Tehosekoitus.

Pullotus.

Pullotus.

Valmis kauramaito pullossa.

Valmis kauramaito pullossa.

Kategoriat:Ruoka Avainsanat: , , , , ,

Kiivilätyt, saksankirveli ja maitohorsma

27 huhtikuun, 2015 1 kommentti

Meidän piti suunnitella hääruokia, mutta satuimmekin taas hortoilemaan Markon kanssa. Lilja ja ämmikin olivat mukana. Lilja söi lähinnä multaa ja ämmi jäi tyypillisesti suustaan kiinni. Olimme kotimaastossa Kumpulassa ja kävimme palstalla. Matkalla Marko löysi jopa yhden korvasienen, josta aikoo tehdä pastaa. Matkalla löysimme myös vähän maitohorsmaa.

Rakaa-aineita: kiiviä (ei hortoiltu), saksankirvelin lehtiä ja maitohorsmaa.

Rakaa-aineita: kiiviä (ei hortoiltu), saksankirvelin lehtiä ja maitohorsmaa.

Palstalla kasvaa paljon saksankirveliä, josta oikeastaan koitamme päästä eroon. Keräsimme kasvin lehtiä ja joitain juuria.

Saksankirvelin funkit juuret.

Saksankirvelin funkit juuret.

Emme oikein tienneet mitä ruokaa tehdä, mutta mielessä oli ainakin lätyt. Paistoimme maissilättyjä, riisimaidolla ja sitruunan puutteessa kiivillä maustettuna.

Puhdistettu juuri. Näissä on kyllä hirveä homma kaivaa ne ylös.

Puhdistettu juuri. Näissä on kyllä hirveä homma kaivaa ylös.

Saksankirvelin juuret ennen paistamista.

Saksankirvelin juuret ennen paistamista.

Valmiit juuret.

Valmiit juuret.

Saksankirvelin juuret olivat tuoreina aivan ok makuisia. Nyt juuret eivät ehkä ole parhaimmillaan. Juurten keskikohta oli erityisen kirpeä. Juuret laitoimme uuniin voin, lehtien ja suolan kanssa.

Saksankirvelin lehdet käytimme Tallbergin ohjeen perusteella eli keitimme porkkanoita vedessä, glukoosisiirapissa ja voissa ­– suolan ja pippurin kanssa. Lopuksi maustoimme ne sitten lehdillä.

Porkkanat Tallbergin tyylillä. Eniten maistui makeus ja voi.

Porkkanat Tallbergin tyylillä. Eniten maistui makeus ja voi.

Lopuksi vielä paistoimme maitohorsmat voissa.

Maitohorsmat, pohjolan renttujen kruunaamaton gourmet.

Maitohorsmat, pohjolan renttujen kruunaamaton gourmet.

Iltapalaksi oli siis:

Lopullinen annos.

Lopullinen annos.

Maissilätty kiivimausteella.

Lätyn päällä uunissa paistettuja saksankirven juuria, paistettua maitohorsmaa ja saksankirvelillä maustettua porkkanaa.

Juomana saksankirvelillä maustettua vettä.

Kaikki ruuat olivat oikein hyviä. Ehkä jännin oli saksankirvelin juuri, joka oli erittäin hyvää ja maistui rapeana voissa paistuneena hieman ruisleivältä. Tätä voisi kokeilla uudestaankin. Muutkin osuudet olivat erittäin hyviä. Porkkanatkin olivat varsin maukkaita.

Keräsin ja kuivasin viime viikolla lisää mesiangervon juuria. Keitimme niistä tänäänkin teetä, josta tuli Markon mukaan mieleen root beer. Hän kertoi maistaneensa root beeriä ensi kerran motellin terassilla Amerikassa. Aaah, ”this is America”, ja sitten huomasi kuinka hirveää litkua se oli ja heitti tölkin sarsaparillapuskiin.

Käytetyt kasvit:
saksankirveli (Myrrhis odorata)
maitohorsma (Epilobium angustifolium)

Nokkoskeitto ja muita villiyrttejä

19 huhtikuun, 2015 Jätä kommentti

Marko oli ollut koko viikon kipeänä ja ehdotti että voisimme mennä keräämään villiyrttejä. Sain häneltä aiemmin synttärilahjaksi Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjan, josta kokeilimme viime vuonna maitohorsmaa parsan tyyliin valmistettuna. Markolla piti olla synttärijuhlat tänään, mutta ne peruuntuivat em. sairastelun vuoksi.

Näimme pyöräkaupalla (josta Karoliinalle tarttui mukaan uusi tai siis käytetty uusi hieno Bianchi). Sieltä kävelimme Kumpulaan. Nyt kasveja on vielä varsin vähän, joten keräsimme vähän kaikkea mitä eteen sattui. Metsästä löysimme ahomansikkaa, niityltä mesiangervoa, palstalta nokkosia ja vielä kodin läheltä mukulaleinikkiä ja litulaukkaa.

Litulaukan lehtiä.

Litulaukan lehtiä.

Nuoria nokkosia, jotka poimimme ramboina paljain käsin!

Nuoria nokkosia, jotka poimimme ramboina paljain käsin!

Aineksia: siivilässä

Aineksia: vasemmalla mukulaleinikin lehtiä, siivilässä litulaukan lehtiä, pienessä kattilassa ahomansikan lehtiä ja oikealla soseutettu nokkoskeitto.

Ahomansikasta ja mesiangervosta teimme teetä. Ahomansikkatee oli oikein hyvää ja siinä oli vieno ruusun tuoksu ja maku. Mansikka on ruusun kanssa samaa sukua (Rosaceae), joten ehkä siksi haju on samankaltainen.

Mesinagervon nuoria lehtiä ja juurakoita.

Mesinagervon nuoria lehtiä ja juurakoita.

Ruuan pääosassa oli nokkoskeitto. Nokkosia saimme kerättyä 150 grammaa. Höyrytimme ne ensin ja poistimme toukat. Sitten sulatimme 50 g voita, johon lisättiin 4 rkl vehnäjauhoja ja sitä kypsytettiin hetki. Tähän sitten lisättiin litra maitoa, jonka anettiin kiehua uudessa fäncyssä kerroskattilassa pohjaanpalamatta jonkin aikaa. Sitten lisäsimme nokkoset ja sauvasekoitimme ja lisäsimme hieman valkopippuria, muskottia ja suolaa.

Olen jo pitkään halunnut kokeilla miltä mukulaleinikin mukulat maistuvat. Näitä on löytynyt jo kivikautisilta kohteilta ja yksi saksalainen arkeobotanisti on tekemässä niistä juuri kokooma-artikkelia. Voin linkittää sen kun se tulee ulos. Olen itse löytänyt hiltyneitä mukuloita Karjaan Bäljarsista ja siellä ne ajoittuvat ilmeisesti esiroomalaiselle kaudelle (n. 0-500 BC). Olen myös löytänyt niitä parilta kivikautiselta kohteelta Ahvenanmaalta ja Virosta. Mukulat ovat ilmeiseti hiiltyneet kun niitä on paahdettu. Kuulin myös Uumajassa, että Roger Engelmark oli maistanut mukuloita ja ne hänen mielestään maistuivat vähän perunoilta.

Erottelimme mukulat ja lehdet toisistaan. Paahdoimme mukulat kuivalla pannuilla ja melko pitkän ajan jälkeen mukula paukahti ja pelästyin! Ne paukkuivat jonkin verran ja paahtuivat melko hyvin. Haju oli miellyttävä ja maku oli miellyttävä paahteinen perunan kaltainen. Mukulaleinikki on hieman myrkyllinen, mutta ainakin luotettavan Plants for a Future -sivuston mukaan myrkky häviää kun niitä kuumennetaan. Mukulat olivat hieman pehmeitä ja ne olisivat ehkä parhaita syksyllä tai loppukesästä, jolloin ne ovat kehittyneet ja kovia. Mukulaleinikin lehdet höyrytimme.

Mukulaleinikin lehtiä.

Mukulaleinikin lehtiä.

Mukulaleinikin mukuloiden paahtamista.

Mukulaleinikin mukuloiden paahtamista.

Paahdetut mukulaleinikin mukulat

Paahdetut mukulaleinikin mukulat

Litulaukasta Marko keksi tehdä peston tyylisen öljyn. Tähän hän otti lehtiä, oliiviöljyä ja hieman suolaa ja surautti sauvasekoittimella.

Ruokalistana oli siis:

Nokkoskeitto koristettuna litulaukkaöljyllä, paahdetuilla mukulaleinikin mukuloilla ja höyrytetyillä lehdillä.

Kuumana juomana ahomansikkatee

Viininä espanjalainen Faustino VII Rioja Tempranillo 2012

Valmis annos, jossa nokkoskeittoa, punaviiniä ja ahomansikkateetä.

Valmis annos, jossa nokkoskeittoa, punaviiniä ja ahomansikkateetä.

Maut sopivat oikein hyvin yhteen ja keitossa oli paljon erilaisia erottuvia makuja. Nokkoskeitto oli kyllä kermaista ja nokkosesta tuli oma pissanhajunsa. Nokkonen on kyllä varsin vivahteikas verrattuna pinaattiin. Litulaukkaöljystä tuli mukava vihreä maku ja öljyllä tasoittunut kirpeys. Mukulaleinikin lehdet olivat kirpeitä yllätyksiä ja mukulat pieniä hieman pähkinäisiä tai kastanjamaisia purtavia (olivat voineet olla vähän rapeampia). Hieman tiukka viini sopi tähän hyvin ja siinä oli sopivasti potkua kerman kanssa. Tee toi ihanan ruusuisen seesteisyyden tähän ituhippeyden palimpsestiin.

Maistoin vielä mesiangervoteetä ja se oli varsin samantyylistä kuin ahomansikkatee. Väri oli tummempi ja maku ehkä hieman voimakkaampi.

Teestä tuli vähän eri värisiä: yllä ahomansikka ja alla mesiangervo.

Teestä tuli vähän eri värisiä: yllä ahomansikka ja alla mesiangervo.

Käytetyt kasvit:
nokkonen (Urtica dioica)
mukulaleinikki (Ranunculus ficaria)
litulaukka (Alliaria petiolata)
ahomansikka (Fragaria vesca)
mesiangervo (Filipendula ulmaria)

Tieteen pävien esitelmän verkkotallenne

12 tammikuun, 2015 Jätä kommentti

Tieteen päivien sessio Sattuma sopassa meni mukavasti, vaikka session vetäjä Johanna Mäkelä sattuikin ikävä kyllä sairastumaan. Session videon voi katsoa verkosta täältä.